18.8.2009

HAASTEELLINEN TEHTÄVÄ

Jo ensimmäisellä viikolla käy ilmi, että neljän tunnin käveleminen joka arkipäivä on haasteellinen tehtävä. Tämä siitä huolimatta, että olen asettanut itselleni vain 3 ylimääräisen kävelytunnin tavoitteen - arvioni mukaan kävelen joka tapauksessa keskimäärin tunnin joka päivä, sillä liikun pääasiallisesti jalkaisin. Mutta - jo kolmenkin tunnin irrottaminen per päivä osoittautuukin vaikeaksi - koko päivä tuntuu tuhraantuvan pelkkään kävelyyn, eikä mitään muuta saa aikaiseksi. Kolmenkin tunnin kävely täytyy siis aikatauluttaa!

Kävelyni ehdot ovat:
* sillä ei ole mitään peruskuntoon liittyviä tavoitteita, joten välillä voi seisoskella ja ihailla vaikkapa maisemaa
* perinteinen hyötyliikunta lasketaan kävelyksi, joten marjanpoiminta on sallittua
* mikäli on aivan pakko, kolmetuntisen voi jakaa lyhyempiin osiin, ei kuitenkaan alle 1,5h
* 1,5h kävelyn jälkeen otan kuvan siitä paikasta, missä olen
* harhailu ja eksyminen kuuluvat asiaan, joten reittiä ei suunnitella etukäteen
* sää ei vaikuta kävelylle lähtemiseen, mutta sairaana ei ulos tarvitse lähteä
* kävelyitä ei voi suorittaa "varastoon", joten viikonloppuna mahdollisesti tehty monituntinen kävely ei lyhennä seuraavan viikon kävelyaikoja. Viikonlopun retkistä voi kuitenkin ottaa kuvan samalla periaatteella ja liittää sen osaksi teosta

Olen suunnitellut, että prosessi kestää elokuusta 2009 kyseisen vuoden loppuun - mikäli kuntoni sen sallii, eli vatsan koko ja kesto.

Että näin! Katsotaan, alkaako maailma aueta eri lailla, kun ryhtyy urakalla flaneeraamaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti