KÄVELY 25.08.09

Tänään huomasin kävelyn jälkeen, että vasemmassa kyljessäni oli punkki. Iljettävää. Kuljeskelukin voi olla vaarahakuista toimintaa.

Miltei joka päivä on tapahtunut jotakin yllättävää, miltei aina olen kirjoittanut eri asiasta kuin mitä tien päällä kaavailin. Tänäänkin ajattelin kirjoittaa siitä, miten Joensuu on parhaimmillaan veden kautta nähtynä - ja kuitenkaan kaupunki ei aukea veteen, sen kaava ei toistaiseksi täysin palkein hyödynnä jokeaan tai järveään.

Ja sitten, out of the blue, punkki.

KÄVELY 24.08.09

Tänään päätän flaneerata perinteiseen malliin: pyöriä kaupungilla ja kaupoissa. Ensimmäinen tunti hujahtaa horroksessa, puolentoista tunnin jälkeen voin aidosti fyysisesti pahoin. Lisäksi olen todella huonolla tuulella, kun yleensä käveltyäni vastaavan ajan ulkona olen todella hyvällä tuulella. Aika iso ero... Mutta mistä tämä johtuu? Kauppakeskuksen radiomainoksista, valoista, sisäilmasta, visuaalisten viestien katkonaisuudesta? En ymmärrä. Lopetan kuljeskelun huojentuneena tunti neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin, ja jatkossa päätän pysytellä ulkona.

Kaupoissa ja keskustassa pyöriessä erottuu, ketkä flaneeraavat ammattimaisesti: aamupäivällä et kaupoissa työikäisiä näe, ellet sitten niitä, jotka työntävät rattaita. Toreilla pyörii eläkeläisiä, juoppoja (niitä tosin sitä vähemmän, mitä varhaisempi ajankohta) ja pienten lasten vanhempia, lähinnä äitejä. Vasta puoliltapäivin koittaa väenpaljous: työssäkäyvät lähtevät lounaalle, lukiolaiset kiertelevät katselemassa farkkuja, spugemäärä alkaa täyttyä.

On mielenkiintoista, kuinka ilmiö nimeltä flaneeraus syntyi: kun Baudelaire ja kumppanit - siis työikäiset ja -kykyiset miehet - 1800-luvulla alkoivat viettää päiviään kuljeskellen. Eivät menneet töihin, vaan liittyivät kotiäitien, vanhusten ja laitapuolen kulkijoiden sekaan katselemaan maailman menoa. Eli: vasta kun valkoinen, keskiluokkainen mies alkaa kuljeskella, syntyy taidetta, taidehistorian lehti kääntyy:

--- "Baudelaire vertasi flanöörin tapaa kokea kaupunki lapseen, jolle kaikki on uutta. Lapsi "juopuu" muodoista ja väreistä, hän näkee kaupungin paikkoina ja tilanteina, jotka ovat myyttisempiä kuin aikuisten järkiperäinen kaupunki. (---) Ajatus flanööristä, joka kokee arkisetkin elämykset shokeeraavina, on modernin taiteen lähtökohta." (Helena Sederholm: Tämäkö taidetta?, WSOY 2000)

KÄVELY 21.8.09

Tänään kävelin lähinnä Käpykankaan pienteollisuusalueella. Kyllä on epäviihtyisää ympäristöä; rakennettu autolla ajettavaksi, ei jalan kuljettavaksi. Jännä, miten jotkut ihmiset (miehet?) viihtyvät tällaisilla alueilla. Jotkut jopa asuvat täällä, parinkin aaltopeltihallin jatkeena oli jonkun koti.

Vasta Kontiolahden puolella alkaa "vanha" maalaismaisema. Tyyli muuttuu käytännössä heti kunnan rajalla. Näillekin pelloille on rakenteilla uusi asuinalue: Talotehtaiden parikerroksisia muumi- tai kartanotaloja puskee horsman seasta.

KÄVELY 20.8.09

Tänään löysin Vuonna 1918 teloitettujen punaisten muistomerkin. Se on viitoitettu Joensuun keskustasta Noljakkaan päin menevältä tieltä metsään, tai oikeastaan pururadalle - oletettavasti aidolle teloituspaikalle. Ajattelin, että puiden keskeltä löytyy varmaan aika vaatimaton, kenties jo sammaloitunut paasi - mutta ei, kyseessä oli ihan oikea muistomerkki. Aika uusikin vielä. Esteettisesti se toimi aiheeseen nähden hyvin.

Kaikkien teloitettujen nimet ja syntymävuodet olivat kirjoitettuina laattaan osaksi teosta. Siinä on ollut pitkä rivi ukkoja pyssynpiipun edessä... vanhin oli kuollessaan 41-vuotias, muut pari-kolmekymppisiä. En tiedä, johtuuko huonosti nukutuista öistä vaiko paljosta kävelemisestä, mutta liikutun aidosti teoksen äärellä. Yritin katsoa maisemaa sillä silmällä, josko mikään edessäni näkyvä fyysinen elementti olisi ollut olemassa silloin, kun nämä miehet kohtasivat tiensä pään. No, kivet ovat samoja, tietysti, mutta vastapäinen, nyt jo rapistunut autiotalo saattaa olla nuorempaa perua, ja kaarnan sekä runkojen paksuuden perusteella puutkin lienevät alle 90-vuotiaita... Ei siis juuri mitään samaa, mitään ei ole jäänyt, niinkuin niistä miehistä ei kenties jäänyt juuri mitään. Silti - muistomerkki tuo paikkaan oman lisänsä, vaikka kaikki muu olisikin maisemassa ja maailmassa toisin. Paikan tuntu muuttuu, kun tietää, mitä täällä on tapahtunut.

Ajattelen omaa isoisääni, joka joutui 6-vuotiaana kerjäämään ruokaa kotiin - isoisäni isä nimittäin tapettiin Mikkelin punaisten vankileirillä. Muutama sukupolvi välissä, ja jo ovat jälkeläiset valkokaulustyöläisiä, herrojakin.

Suren näitä miehiä, enkä osaa iloita siitä, että asiat ovat muuttuneet niin paljon, niin nopeasti.

KÄVELY 19.8.09

Tänään heilun junaradalla, kun tietyömaan takia en pääsekään ylittämään rataa tietä pitkin. Pian heilumisieni jälkeen radalla kiitää juna. Koen lapsenkaltaista jännistystä, kun olin siellä missä ei saisi olla - "melkein jäin alle". Löydän myös uuden asuinalueen, en muista koskaan kävelleeni siellä, vaikka seudut ovat tuttuja. Tasakattoa ja tiiliverhoilua, lapsuuteni lähiömaisemaa. En vieläkään näe sen ajan rakentamisen esteettistä arvoa - arkkitehtuurin arvostus hyppää usein yhden sukupolven yli. Harva pitää kauniina omaa kotitaloaan, mutta mummolaa kyllä.

Huomaan, että vaikka kotoa lähtee ilman selkeää reittisuunnitelmaa, jossakin vaiheessa matkaa tajuaa, minne on matkalla. Se on hieno hetki: ahaa, tänään on tämän verran aikaa, tähtään siihen tiettyyn paikkaan. Matkan, jo käytetyn ajan ja kotiinpaluuajan suhde ratkaisee kunkin päivän määränpään.

KÄVELY 18.8.09

En saanut yöllä nukutuksi, joten kävelin osan matkaa silmät kiinni. Yhtäkkiä huomasin olevani aivan muualla kuin luulin - vaikka tämä on minulle tuttuakin tutumpaa seutua.

Puolihorteisen kuljeskelun sijasta päätin keskittyä vadelmien poimimiseen: olen esiäitieni jalanjäljillä, hankkimassa särvintä pensaista.

KÄVELY 17.8.09

Täydellistä harhailua Joensuun laitamilla. Tunnen oloni turistiksi - hyvällä tavalla - kunhan vain älyän pysyä poissa niiltä reiteiltä, joita yleensäkin kuljen.

HAASTEELLINEN TEHTÄVÄ

Jo ensimmäisellä viikolla käy ilmi, että neljän tunnin käveleminen joka arkipäivä on haasteellinen tehtävä. Tämä siitä huolimatta, että olen asettanut itselleni vain 3 ylimääräisen kävelytunnin tavoitteen - arvioni mukaan kävelen joka tapauksessa keskimäärin tunnin joka päivä, sillä liikun pääasiallisesti jalkaisin. Mutta - jo kolmenkin tunnin irrottaminen per päivä osoittautuukin vaikeaksi - koko päivä tuntuu tuhraantuvan pelkkään kävelyyn, eikä mitään muuta saa aikaiseksi. Kolmenkin tunnin kävely täytyy siis aikatauluttaa!

Kävelyni ehdot ovat:

* sillä ei ole mitään peruskuntoon liittyviä tavoitteita, joten välillä voi seisoskella ja ihailla vaikkapa maisemaa

* perinteinen hyötyliikunta lasketaan kävelyksi, joten marjanpoiminta on sallittua

* mikäli on aivan pakko, kolmetuntisen voi jakaa lyhyempiin osiin, ei kuitenkaan alle 1,5h

* 1,5h kävelyn jälkeen otan kuvan siitä paikasta, missä olen

* harhailu ja eksyminen kuuluvat asiaan, joten reittiä ei suunnitella etukäteen

* sää ei vaikuta kävelylle lähtemiseen, mutta sairaana ei ulos tarvitse lähteä

* kävelyitä ei voi suorittaa "varastoon", joten viikonloppuna mahdollisesti tehty monituntinen kävely ei lyhennä seuraavan viikon kävelyaikoja. Viikonlopun retkistä voi kuitenkin ottaa kuvan samalla periaatteella ja liittää sen osaksi teosta

Olen suunnitellut, että prosessi kestää elokuusta 2009 kyseisen vuoden loppuun - mikäli kuntoni sen sallii, eli vatsan koko ja kesto.

Että näin! Katsotaan, alkaako maailma aueta eri lailla, kun ryhtyy urakalla flaneeraamaan!