Tänään kävelyprojekti ottaa päähän. Kyllähän sitä kävelee, mutta perhana, kuka ihan oikeasti pesee nuo meidän vieläkin likaiset ikkunat? Yritän käydä joka päivä työhuoneella, ja olla mahdollisimman paljon lapsen sekä miehen kanssa... pilatestunneillekin pitää ehtiä. Ja juoksemaan. Olen päättänyt, että vihdoin opettelen juoksutekniikan. Sitähän juostiin (ja hiihdettiin) pää märkänä koko alakouluaika, mutta missään vaiheessa ei kokeiltu mitään tekniikoita. "Juoskaa pururata ympäri" oli ainoa tekninen ohje, ja sitä sitten paahdettiin itku kurkussa ja käpy kylkiluissa kymmenen minuuttia; sen jälkeen käveltiin, edelleen itku kurkussa. Niin että peruskoulu oli aika tehokas urheilustavierottamiskeino myös tämän lajin kohdalla. Nyt olen kuitenkin ajatellut, että on aika ylittää vanhat traumat.
Joten, aloitan juoksukoulun. Perheemme logistiikka pettää satasen varmasti, jos kävelen juoksutreenien lisäksi vielä 4 tuntia. Siksi päätän, että juoksemiseen käytetty treeniaika (kahtena päivänä viikossa, toisena kertana 45 minuuttia ja toisena 80 minuuttia) on pakko laskea mukaan. Kun pitäisi saada se lisurikin kirjoitettua. Ja ikkunat pestyä - vielä tänä vuonna.
Mutta. On se pelottavaa, juokseminen. Kävelemiseen menee kauheasti aikaa. Kalenteri on nyt aika täynnä, elämään ei enää mahdu muuta. En makaa juuri koskaan sohvalla, mutta nyt tulee mieleen, että kai sekin voisi joskus olla paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti