Luovuuden ja liikkumisen välillä on yhteys. Sen huomaa jo näillä minun retkilläni: vasta jonkin aikaa käveltyäni alan ajatella jotakin uutta, keksiä. Eilenkin mieleni jauhoi niitä samoja aiheita, mitä aina, ensimmäiset pari tuntia. Vasta kolmannella kävelytunnilla kela herpaantui, hellitti - ja mieleen tuli kaikenlaisia hyviä ideoita ja jopa valmiita lauseita tällä hetkellä työstämääni käsikirjoitusta varten (Möhkön yksinäinen, paikkasidonnainen, kännykällä tai iPodilla vastaanotettava vaellusnäytelmä jota valmistelen Ilomantsin Möhkön ruukille ensi kesäksi).Kävelemälläkin pääsee itsensä yli - välttämättä ei tarvitse juosta ultramaratonia päästäkseen seuraavalle levelille, tai punnertaa veri roiskuen. Mutta aikaa se kyllä vie. Ehkäpä kävelymetodilla kasvaa myös kärsivällisyys.
Päivä päivältä ymmärrän vähemmän tätä nykyistä elämänmuotoa, jossa ammattiin katsomatta ihmiset istuvat pöydän takana, ruudun ääressä, kaiket päivät. Myös me ns. luovien alojen toimijat. Kuinka liikkumaton keho voi tuottaa mitään uutta ajattelua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti