Tänään kävelin ensimmäistä kertaa tämän projektin tiimoilla toisen ihmisen kanssa: ystäväni Sini oli Joensuussa käymässä, ja hänen kanssaan köpöttelimme ensimmäiset 1,5 tuntia. Kävelyn luonne muuttui tottakai aivan toisenlaiseksi; enempi ruodimme parisuhdeasioita kuin keskityimme ympäröivään todellisuuteen. Teimme siis ns. perinteisen naiskävelyn, vain talutettavat koirat puuttuivat kokonaisuudesta. Emme myöskään saaneet ihmissuhdekuviota sen selkeämmäksi - ihan tradition mukaisesti.Sini uskoo minua kiivaammin erilaisiin merkkeihin. Löysimmekin tällä kävelyllä maasta minikokoisen tuohipukkijoulukoristeen. Sini äkkäsi heti, että tässä on joku merkki, koska hän on kauris. Ok, ehkä näin on. Löysimme kadulta myös ihanan, pienen, vaaleanpunaisen lapsenkäsilaukun, jossa oli vaaleanpunainen Hello Kitty -taskulaskin ja sävyyn sointuva kännykkä ilman akkua. Joku pieni neiti oli siis kadottanut lelunsa. Sidoimme kassin liikennemerkkiin koiranpissakorkeuden yläpuolelle ja toivoimme, että hukkaaja löytää omansa.
Oliko tässä merkki? Ja minä kun olen orientoitunut poikaan.
Loppujen lopuksi tähän kävelyyn sisältyi suuri ja konkreettinen opetus. Koska Sini oli mukana, hyödynsin häntä siten, että hän sai (joutui) päättää (päättämään), minne kävelemme. Täten hän päätti myös valokuvanottopisteen paikan. Sini ajatteli etukäteen, että koska mulla ei ole yhtään kuvaa Suvantosillalta, ja sieltä on hienot näkymät, niin ko. silta olisi mainio kuvauskohde. Olimme kuitenkin ns. hyvällä kohtaa siltaa muutamaa minuuttia ennen h-hetkeä. Päätimme siis hiukan himmailla vauhdin kanssa ja kiertää kehää, jotta saisimme kuvat juuri siltä hyvältä vaikuttavalta paikalta.
Kuvat otettiin. (Toinen kuvista on minun, toinen Sinin, arvaa kumpi.)
Jatkoimme matkaa. Menimme sillalta alas, portaita pitkin, joenrannan ja sillanalusen muodostamalle hiukan epämääräiselle aluelle. Siellä oli vastassa mielikuvituksellinen ja täysin odottamaton näky: koko Joensuun kaupunginorkesteri poseeraamassa ammattikuvaajalle, frakit ja iltapuvut päällä, soittimet tanassa. Olivat ottamassa markkinointikuvia! Prkle! Jos emme olisi viivytelleet ylhäällä sillalla, olisimme olleet juuri siinä kohtaa oikeana aikana ja olisimme saaneet huippuhienot kuvat tähän Kadonneet 4 tuntia -sarjaan... Mutta tämän päivän kuvat oli jo otettu.... ei voi huijata...
Mitä opimme tästä? Koskaan, milloinkaan ei kannata himmailla todellisuuden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti