28.10.2009

KÄVELY 28.10.09

Tänään olen superovela ja lähden kävelylle jo puoli yhdeltätoista aamulla. Ennen lounasta ehdin kävellä lähes koko kolmituntiseni, joten illaksi ei jää paljon mitään. Mahtavaa.

Onpas kiva olla ulkona valoisaan aikaan! Ja sääkin on hyvä, kostea, lämmin, syksyinen. Vähän on vain turhan harmaata. Sitten kun aurinko käy taas paistamaan, niin kaikkihan on ihan täydellistä!

Läksiessäni kävelylle mietin perusikuisuusaihettani eli muuttoa pois Joensuusta; paluumuuttoa Helsinkiin tai ainakin Etelä-Suomeen. Olemme mieheni kanssa muuttaneet Joensuuhun 4,5 vuotta sitten siksi, että hänen lapsensa ensin muuttivat äitinsä kanssa tänne. Pian molemmat tyttäret ovat täysi-ikäisiä, joten meidän alkuperäinen syymme asua Pohjois-Karjalassa raukeaa. Tai, pikemminkin sanottuna, meille pitäisi löytyä uusi hyvä syy jäädä. Aivan varmasti molemmat lapsetkin häipyvät täältä muualle opiskelemaan heti kun pääsevät.

Toistaiseksi emme ole kotiutuneet mitenkään loistavasti. Toisaalta tuntuu, että olisi aika surullista lähteä täältä poiskin ... Ainakaan kauhean pian... Toisaalta voisi kyllä lähteä vaikka samantein. Vaikea kysymys! Ikävästi kuitenkin näyttää siltä, että emme ole yksin tämän problematiikan kanssa. Hyvin suuri osa tuttavistamme, niistä jotka ovat syystä taikka toisesta aikuisiällä muuttaneet Joensuuhun, päätyvät muuttamaan pois muutaman vuoden jälkeen. Elleivät sitten ole täältä kotoisin ja suuria kotiseutuihmisiä. Tai, elleivät sitten ole sattuneet saamaan aivan lottovoiton kaltaista työpaikkaa - niitäkin jokunen on, kun kaupungissa kuitenkin on yliopisto, ammattikorkeakoulu sekä joitakin valtion laitoksia.

Äskettäin kuulimme, että eräs tuttavapariskuntamme (akateemisesti koulutettu, molemmat töissäkäyviä, useampi lapsi, noin nelikymppisiä) aikoo muuttaa pois heti, kun heille molemmille löytyy töitä jostakin isommasta suomalaisesta kaupungista. He muuttivat tänne samoihin aikoihin kuin me. Ja silloin olivat kovasti sitä mieltä, että ovat tulleet pidemmäksikin aikaa, elleivät jopa jäädäkseen. Mutta näin ei sitten käynytkään... Se on surullista, apeaa. Ja jollakin tavalla henkilökohtaisesti pelottavaa... Onko kertakaikkiaan niin, että ei täällä voi pidemmän päälle asua, viihtyä, tuntea olevansa tarpeen...?

Miksi? Pitääkö täällä tosiaan olla täältä kotoisin, että sopii joukkoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti