Syyskuu oli tänä vuonna lämpimin koskaan Suomessa mitattu. Nyt lokakuussa on poikkeuksellisen kylmä. Olen kävelyllä jälleen aika myöhään, palaan kotiin vasta puoliltaöin. Kadut ovat liukkaita mustasta jäästä.Opiskelijat ovat tänään juhlimassa, he lipsuttelevat korkokengissä ja fillareilla pitkin jäisiä katuja. Yhdessä kadunkulmassa seisoo kaksi ryhmää toisiaan vasten: toisella puolella kolme tyttöä, toisella viitisen poikaa. Ryhmät laulavat vuoronperään katkelmia eri biiseistä - kuten "vielä poimitaan litra mustikoita, vielä poimitaan litra mustikkaa" - kilpalaulua. Asetelma tuntuu sympaattiselta, koska laulajat eivät juurikaan ole kännissä. Pienen kaupungin iloja, kai (tai sitten sen on sitä, että "Ilo asuu Karjalassa", slogan jolla maakunta yrittää houkutella tänne asukkaita ja investointeja). Tulee hyvä fiilis, kun saa todistaa tällaisia, vähän luovemmanpuoleisia soidinmenoja.
Joen rantapuiston ruusupensaat ovat vielä kukassa - jotkut nupuillaan. Nyt kukat ovat jäätyneet. Monet niistä ovat hyvin kauniita, kun kosteus on jäätynyt pisaroina punaisen kukan päälle. Erittäin esteettistä.... mutta katsomisen nautintoa häiritsee omituinen mieleenjohde: väistämättä näky tuo tekokukat mieleen. On ihmeellistä, miten luonnonkauneus voi kärsiä siitä, että se muistuttaa muovisia kopiotaan. Ensisijainen viittaussuhde on siis kopiosta aitoon, eikä aidosta kopioon.
On jokapäiväistä nähdä tekokukkia, on harvinaista nähdä kaunis oikea kukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti