Joku mieshenkilö vuokrasi kesän lopussa asunnokseen kotikerrostalomme katutasossa sijaitsevan, entisen liikehuoneeston. Huoneistossa on isot kaupanikkunat, eikä mies ole hankkinut niihin läpinäkymättömiä verhoja. Kaikki, mitä hänen olohuoneessaan on, loistaa suoraan kadulle - varsinkin näin syksyllä, kun hänellä on valot päällä ja kadulla on pimeää. Olen nyt pidemmän aikaa lähtenyt kävelemään iltasella. Joskus pääsen liikkeelle jo kuudelta, toisinaan olen palannut kotiin vasta puolenyön tienoilla. Minulla on sellainen mielikuva, että aina ohittaessani kotitalomme pohjakerroksen - on kello mitä tahansa 18:00-24:00 välillä - alakerran naapuri istuu sohvalla televisiota katsellen. En ole jäänyt tuijottelemaan, mutta vilkaisemista ei voi välttää. Naapuri näyttää ihan tyytyväiseltä. Ja asento on aina sama.
Minä en katsele telkkaria lainkaan, joten minun on helppo hämmästellä sitä, miten paljon ihmiset viettävät aikaa sen edessä. Ok - minä kävelen päivittäin neljä tuntia, hullun hommaa se sekin. Mutta se että moni istuu vähintään neljä tuntia joka ikinen päivä tietokoneen tai telkkarin edessä... minulle tulee aika huono olo koko ajatuksesta. Ihme, että jengi ei tee itsemurhaa... mutta kroppahan sopeutuu vaikka mihin.
Enemmän ja enemmän mietin sitä, miten elää metsässä, miten päästä eroon näistä laitteista, jotka sitovat ihmiset penkkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti