Tänään törmään kahteen alle kymmenvuotiaaseen tyttöön. He ovat harjoittelemassa akrobatiatemppuja puistossa. Toinen tytöistä heittää tuosta vaan kolme volttia taaksepäin.
Edelläni kävelee keski-ikäinen mies, joka ilmeisesti on yhtä vaikuttunut tyttöjen taitavuudesta kuin minä. Hän heittää lapsille kehuvan kommentin, mutta tytöt hämmentyvät, kun huomaavat esiintyvänsä yleisölle. Seuraavat, sinänsä hienot voltit ja kärrynpyöräsarjat eivät ole aivan ensimmäisen tasoisia spektaakkeleita. Siksi en vuorollani huikkaa heille mitään kannustavaa, vaan kävelen vain ihaillen ohi.
Aijai, se se tekee hyvää vakavalle aikuiselle: huomata aina välillä, miten paljon lahjakkaampia lapset ovat kuin itse. Tytöt ovat niin liikuttavan söpöjäkin: heillä on ihan tavalliset päällysvaatteet päällä. He ovat vain leikkimässä koulun jälkeen, kokeilemassa temppuja joita ehkä koulussa tai jossakin kerhossa on opetettu.
Ihmeellistä. Tunnen miten vanha ja raskastekoinen itse olen. Ei lähde kärrynpyörä, eikä voltti. Milloin ihminen alkaa kangistua? Jälleen kelaan sitä, että miksi oi miksi nykyinen elämäntapa painottuu istumiseen ... Ei se tietenkään ole systeemin vika, kun aikuiset eivät käytä kroppaansa kuten nuo kaksi leikkivää tyttöä ... mutta että edes muistaisi, mihin kaikkeen se kroppa on tarkoitettu ja kykenevä ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti