17.11.2009

KÄVELY 16.11.09

En taaskaan ole saanut nukutuksi... Alkaa kai painaa, kun jään kohta äitiyslomalle. Ja tekemätöntä hommaa olisi vaikka kuinka paljon - kuten esimerkiksi yksi lisensiaattityö. Olen kyllä edennyt ihan aikataulun mukaisesti (ja sen mukaisesti kirjoitusaikaa on vielä toista vuotta jäljellä). Mutta kun tietää, että tulee jättämään tutkimuksen tekemisen äitiys- ja vanheempainloman ajaksi, eli aika pitkäksi aikaa, niin pieni paniikki iskee. Vaikka tietenkin on hienoa jäädä kotiin vauvan kanssa. Mutta sopeutuminen ajatukseen - että mun lisuri kestää kyllä tämän tauon, mitään kauheaa ei tule tapahtumaan vaikka olen poissa tietokoneen ääreltä jonkin aikaa - on vaikeaa. Ehkä voisi sanoa, että pelottaa.

Kävelen tänään Joensuussa keskustasta neuvolaan ja takaisin. Sen jälkeen harhailen muutaman tunnin missä sattuu. Neuvolassa kävi ilmi, että minulla on verenpaineet koholla ja hemoglobiiniarvot tulleet alas. Yleensä olen terve, mutta nyt oletan, että unettomuus ja edelläkuvaamani huoli tulevasta ovat vaikuttaneet siten, että pumppu hakkaa levossa normaalia hurjemmin. Neuvolan terveydenhoitaja sanoo välittömästi, että stressihormoni voi sitten aiheuttaa raskausmyrkytyksen. Juuri näin. Kun en saa öisin nukutuksi, saatan tappaa syntymättömän lapseni. Lisääköhän tämä tieto stressihormoonin määrää, vai vähentääköhän se sitä?

Kävellessäni mietin lähinnä neuvolajuttuja. No, hyvä äiti -pisteet siitä: tässä vaiheessa odottavan (kunnon) äidin katseen tuleekin kääntyä kohti omaa sisintä. Tässä vaiheessa ei pitäisi ajatella mitään lisensiaattitutkimuksia tai taideteoksia. Neuvolassa on nimittäin vähän outo kaiku suurinpiirtein kaikissa jutuissa, mitä sieltä tulee - vaikka kukaan ei varmaankaan tarkoita mitään muuta kuin hyvää, ja kaikki vain hoitavat työnsä - ja ihan hyvinkin, en valita! Mutta kuitenkin, en ole ollut tekemisissä sensortin maailman kanssa niin pitkään aikaan, että olen aika ihmeissäni... esimerkiksi, edellisellä kerralla kun kävin, painoni oli laskenut. Heti hirveä huoli (lapsi kuolee). Nyt painoni oli taas noussut, painokäyrän mukaisesti, ihan normaalisti. Heti hirveä huoli: "oletkos herkutellut?" (lapsi kuolee). Kun kävin ultraäänessä viikko sitten, ultraterveydenhoitaja sanoi, että lapsi on pienikasvuinen. Nyt oma terveydenhoitaja katsoi samoja tutkimustuloksia ja sanoi heti: onpas tulossa iso lapsi (todennäköisesti tässäkin käy huonosti). Ja, ihmeellistä kyllä, sama terveydenhoitaja on kysynyt minulta nyt ainakin kolmena-neljänä kertana, että olenko jo laulanut ja kertonut satuja lapselleni. "Vauvahan kuulee tässä vaiheessa jo hyvin".

En käsitä, mistä se puhuu. En mä nyt todellakaan laula. Ihan jees idea, mutta kai sitä on noin kolmemiljoonaa muutakin tapaa olla kontaktissa syntymättömän lapsensa kanssa kuin joku mahalle laulaminen.

Miehenikin - joka on ollut neuvolassa mukana - on sitä mieltä, että oudosti särähtää korviin jotkut kysymykset. Usein joutuu miettimään, että olenko mä nyt todellakin näin kauhean huono, kun olen laihtunut/lihonut/en ole laulanut/en ole herkutellut/ jne jne. Tarkoitus on varmaan jutustella mukavia, tai jotain, mutta en mä halua jutustella mukavia. Tai ainakaan jotain mahallelaulamisjuttua kerta toisensa jälkeen.

Mutta. Tottakai. Eihän ne mitään pahaa tarkoita. Hyväähän ne tarkoittaa. En vain tajua tuollaisesta puheesta yhtään mitään. Olen muutenkin aika huono naispuheen puhuja. Olen aivan pihalla siitä. Yhtä pihalla kuin miesten auto-, metsästys tms. puheista.

No, ei kai tässä todellakaan muu auta, kuin jatkaa ihan omalla staililla eikä ainakaan ottaa itseensä mitään oudonkuuloisia hyvä nainen/hyvä äiti -juttuja. Tästä se sitten varmaankin alkaa, jatkuva huono äiti -syyllistyminen... Ja verenpaineet sen kun nousee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti