Tänään lähden liikkeelle yhden jälkeen iltapäivällä. On hieno, aurinkoinen ilma. Tarkoitukseni on kipittää ylös Ukko-Kolille ja käydä kuvaamassa siellä Eero Järnefeltin maisema - siis se, jota hän kävi maalaamassa loputtoman monta kertaa, ja joka on ikuistettuna mm. Helsingin rautatieaseman ravintolassa.Kultakauden taiteilijat, Järnefelt etunenässä, ovat nimittäin olleet pitkälti vaikuttamassa siihen, miten Koli nähdään tänä päivänä. On mielenkiintoista, mikä on taitelijoiden ja turistien kuvaaman maiseman suhde. Kolilla vuorovaikutussuunta näyttäisi olevan aika yksiselitteinen. Nykyturisti kuvaa samoja maisemia, kuin karelianistit tai varhaiset taidevalokuvaajat (kuten Inha).
Puistoon on rakennettu näköala- eli valokuvauspaikkoja ja siten suunnattu turistien katseen suuntaa "oikeaan" tai "katsomisen arvoiseen" suuntaan. Epäilen, että samat paikat ovat olleet käytössä jo alueen matkailubisneksen alkuaikoina, 1800-luvulla. Epäilen myös että näköalapaikkojen valintakriteereinä ovat toimineet varhaisten kävijöiden, taiteilijoiden kuvauspaikat. Jännä ilmiö, muuten, miten ihminen silloin kun on turisti, haluaa valokuvata täsmälleen saman maiseman kuin kaikki muutkin - mahdollisesti jo sellaisen maiseman, jonka on nähnyt kuvissa sata kertaa - eikä katsoa maisemaa itse, omasta vinkkelistä eli kuvauspaikasta.
Joten. Minä haluan liittyä suureen joukkoon. Kiiruhdan ottamaan puolivälikuvat Ukko-Kolin huipulle. Yleensä en taimaa kuvan paikkaa millään lailla, vaan räpsäisen sen sieltä missä satun kuvanottohetkellä olemaan. Nyt - Kolin, karelianistien ja matkailuelinkeinon kunniaksi haluan kuitenkin ottaa ihan klassisen maisema-turistikuvan. Joudun pistämään juoksuksi viimeisen minuutin aikana... melko raskasta juosta kalliota ylös mahan kanssa! Vaikka läähätän hirveästi, päädyn huipulle oikealla kellonlyömällä. Mahtavaa. Hienot maisemat!
On kaunista, piru vie - olen jälleen iloinen, että meillä Suomessa on näitä järjettömän upeita kansallispuistoja. Olen kyllä kuullut, että Kolin kansallispuisto (perustettu v. 1991) ei ihan itsestään ole syntynyt , vaan suojelupäätöksen läpiajaminen vaati aika paljon ponnisteluja paikallisilta luonnonsuojeluihmisiltä. Olen jopa kuullut, että jotkut suojeluhankkeen keskeiset vaikuttajat olisivat saaneet nimettömiä tappouhkauksia... tiedä häntä... otan kuitenkin henkisesti lakin pois päästä nyt täällä Ukko-Kolilla seisoskellessani, heidän kunniakseen. Nämäkin paikat voisivat olla ilman yksilöiden periksiantamattomuutta ihan muussa käytössä kuin nykyisessä. Onneksi on olemassa kansallispuistosysteemi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti