Tänään käyn kävelyn lomassa plaraamassa kirjoja Akateemisessa. Se se on ihana kauppa.
Vaikka olen vakavamielinen ihminen ja aito älykkö, en enää jaksa kantaa kotiin mannermaista filosofiaa. Eli se hylly jää nyt rauhaan. Nykyään olen nimittäin niin kova jätkä, että voin lukea kaikenlaista huttua. Vietän siis aikaani selailemalla hörhökirjoja; parisuhde- ja joogaoppaita, stressinhallinta-meditaatiometodologiaa... Ostan meditaatiokirjan ja toivon hartaasti, että sille ei käy niin kuin monelle hankkimalleni mannermaisen filosofian opukselle. Vaikka ehkä niistä on joskus hyötyäkin, vaikka lapsenlapsille.
Meditaatiokirjassa on kappale kävelystä meditoimisena - siksi ostin sen. Meditaationhan ei tarvitse tapahtua istuvassa asennossa (tätä minä kannatan), vaan myös liikkuen. Mutta mikä tahansa laahustelu ei tietenkään ole meditatiivista; kävely muuttuu meditatiiviseksi harjoitteeksi tiukan keskittymisen kautta. Eli sama asia kuin istumaharjoitteissa.
Minulla on aina ollut erittäin isoja ongelmia näissä meditaatiokeskittymisjutuissa. Olen kai niin sekaisin, että hetkeen keskittyminen aiheuttaa suurin piirtein hyperventilaation. Tiedostan kyllä, että olen liikaa ajatuksissani jatkuvasti, mutta minkäs teet: keskittyminen siihen, mitä on todella, jatkuva aistiminen, on aivan liian rankkaa. Sitä mielellään sulkee maailmaa pois. Eli, minulle nämä keksittymiskokemukset ovat aina olleet melko ahdistavia, eivätkä koskaan vapauttavia tai rentouttavia. Mutta syynä siihen lienevät omat ongelmani, tai sitten se, että en ole tehnyt harjoitteita oikein.
No niin, nyt, kun kipitän Akateemiselta pois, päätän tehdä pienen harjoitteen. Päätän keskittyä siihen, miten askellan. Ahdistun melko välittömästi. Siis noin minuutin sisään. Ajattelen vain oikeaa pikkuvarvastani, jota jomottaa melko lailla (liian pienet kengät). Huomaan, että Stockan ja Akateemisen välille pian valmistuvalle kävelykadulle tehdään tosi hienoa betonimosaiikkipintaa. Ohi kävellessäni äijät kuivaavat laattojen saumoja.
Ilman yritystäni kävelymeditoida en ehkä olisi huomannut tätä uutta ja hienoa kaupunkikuvallista yksityiskohtaa. Olisin ehkä ollut liian ajatuksissani. Kai se on hyvä, näinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti