24.11.2009

KÄVELY 24.11.09

Tänään tiedostan, että olen viettämässä viimeistä kävelypäivää Kolilla. Huomenna keskiviikkona joudun taas menemään neuvolaan ja on työjuttujakin; torstai taas on viimeinen kävelypäivä. Päätän, että haluan lopettaa projektin Joensuussa - se on kuitenkin ollut projektin tärkein miljöö. Olen alkanut pitää Joensuusta paljon enemmän tämän kävelyhomman tuloksena. Se ei tietenkään ole vähäinen tulos.

Päätän siis, että raahaan itseni Ukko-Kolille viimeisen Kolikävelyn kunniaksi. Ihan nätti kaari siinä mielessä, että residenssin aluksi, kuun alussa kipusin samaan paikkaan. Tiedän kuitenkin, että päivästä tulee rankka rasti. Olen vieläkin väsynyt ja kalpeahko... maha on kasvanut aika lailla kuun alusta. Jolloin silloin huohotin kuin hullu kiivetessäni rinnettä ylös.

Mutta. Muuten on kyllä kiva mennä ylös Ukolle. Vaellusreitti alkaa suoraan residenssiä vastapäätä. On ihanaa olla metsässä! Lunta ei ole enää juuri yhtään - viikko sitten sitä oli puolisääreen. Sumua sen sijaan piisaa. Purot kohisevat sulamisvedestä. On älyttömän rauhallista ja mahtavaa. Ilmanlaatukin on sikahyvä. Täällä ilma tosin tuntuu olevan aina puhdasta: Kolilla on hyvä hengittää.

Nousu on tosiaan aika rankka. Ukko-Koli sijaitsee 347 m merenpinnan yläpuolella. Tosin en tiedä, kuinka paljon reaalinen nousu kylältä vaaralle on. Ihan tarpeeksi minulle, tänään. Mietin kiivetessäni kaikkia niitä raskaanaolevia naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka joutuvat sodan tms takia lähtemään evakkoon, vaellukselle, kiipeämään vuorten yli. Että toivottavasti ei ikinä tarvitse kokea mitään sellaista. Ei minun eikä teidän.

Käyn juhlistamassa viimeistä Kolikävelyä syömällä lounaan Ukko-Kolin hotellin ravintolassa. Ravintolassa tarjoillaan valitettavasti tyypillistä S-ryhmäruokaa. Eli annos on ihan ok... ei missään tapauksessa erityinen. Hinta on kuitenkin hilattu mahdollisimman ylös. No, tätähän Suomen jalo kansa vissiin sitten tahtoo.

Syötyäni päätän mennä yhtä lempireittiäni alas, eli Paha-Kolin kautta. Kyseinen rantaan viettävä polku on jyrkähkö. Tällä puolen vaaraa on myös jäljellä aika paljon lunta, jäätäkin. Äitini ja mieheni repisivät pelihousunsa, jos näkisivät minut nyt! On nimittäin vähän liukasta; en hoksannut ottaa sitä huomioon, kun Kolille vievä rinne oli niin sula... Parissa paikassa on melko hankalaa tulla alas... pari kertaa melkein kompastun liukkaisiin kiviin... Heh heh! Vaan kun vaihtoehtona on kiivetä liukasta polkua takaisin vaaralle tai jatkaa alas, niin kyllähän sitä alaspäinmenon valitsee. Nyt taidan saada kävelymeditaatiosta ihan hyvin kiinni, ei ole vaikeuksia keskittyä. Joo... Eihän se tosiaankaan olisi mitenkään fiksu juttu, jos nyt sössisin asiat esimerkiksi kaatumalla tänne jonnekin Kolin rinteisiin... Joten on myönnettävä, että kotijoukkojen hössötyksessä on tietyllä tapaa oma järkevä logiikkansa.

Mitään ei kuitenkaan käy. Ehkä tämä on minulle hyvä opetus... Tiedostan taas, että tämä projekti alkaa olla loppuunkävelty.

Hyvä niin. Kaikkea aikansa, muttei yli. Siis vielä kaksi päivää. Ja ne tasaisella Joensuun maalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti